Raahen Konepajatyö tukee paikallista urheilua
Paikalliset urheiluseurat ovat tärkeä osa Raahen alueen nuorten ja aikuisten arkea.
Ne tarjoavat paikan liikkua, oppia ja kasvaa sekä tulla osaksi isompaa yhteisöä. Meille tämä on tärkeää, ja siksi tuemme Raahen seudun urheilua monipuolisesti. Esimerkiksi jääkiekkoa ja pesäpalloa olemme tukeneet pitkään ja tukemme on laajentunut koskettamaan myös alueemme muita urheilulajeja.
Pari viikkoa sitten Raahe-Kiekon edustusjoukkue kävi tutustumassa toimintaamme. Joukkueessa pelaa nuoria aikuisia, ja mukana on myös oma virallinen kummipelaajamme. Oli hienoa nähdä, millaista intoa, tavoitteellisuutta ja sitoutumista paikallisista urheilijoista löytyy.
Uskomme, että vahva urheilukulttuuri rakentaa koko seudun tulevaisuutta. Siksi haluamme omalla panoksellamme tukea niin junioreiden harrastustoimintaa kuin myös aikuis- ja edustustason urheilua sekä yksittäisiä urheilijoita.
Tuloksia, ei tekosyitä.

Jussi Kastell, Tatu Rossinen ja Jani Kastell
















